Lisää reitistä

Petsmon Vaellusreitti on rakennettu ja saatettu valmiiksi Leader-rahoitetun hankkeen avulla 1.6.2020-30.9.2021. Hankkeen toteuttajana toimii Petsmo Ungdomsförening rf, joka asetti erillisen työryhmän hanketta varten. Talkootyöhön on osallistunut yli 50 vapaa-ehtoista petsmolaista, jotka ovat tehneet suunnilleen 2 000 talkootuntia.

Päärahoittajia ovat Aktion Österbotten Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston kautta sekä Petsmo NS, Kulturösterbotten, Mustasaaren kunta ja Aktiasäätiö. Sponsoreina on myös toiminut Petsmo samfälligheter rf sekä suuri määrä paikallisia yrittäjiä ja kyläläisiä.
Hankkeen kokonaisbudjetti, johon sisältyy myös talkootyö, nousee reiluun 80 000 euroon, josta puolet on materiaalikustannuksia.

Koko reitti on 12,5 km pitkä ja se voidaan jakaa Eteläiseen ja Pohjoiseen kierrokseen. Jos valitset kulkea koko reitin, kuljet kaikkien neljän taukopaikan ja luonnonkauniiden Särkiträsk, Rudträsk ja Kvarnträsk metsälampien sekä Källmossen suon kautta, jonka mitattu syvyys on yli seitsemän metriä. Myös metsälampien syvyys on vaikuttava.

Reitti on saanut paljon myönteistä huomiota ja se oli ahkerassa käytössä jo ennen valmistumistaan. Suosittelemme erityisesti Rudträskiä pitkin kulkevaa reittiä, poikkeamista historiallisesti jännittävälle Björnbergetille sekä 600 metriä pitkää pitkospuureittiä Källmossenin yli.

Tägää mielellään Petsmon vaellusreitti ottamissasi kuvissa sosiaalisessa mediassa ja muista, että omat polttopuut kannattaa ottaa mukaan, sillä emme aina takaa, että kaikki puuvarastot ovat täytettyjä. On itsestään selvää, että reitille ei jää muuta kuin omat jalanjälkesi ja mielellään merkintä johonkin vieraskirjoistamme!

Petsmo NS ja työryhmä haluaa kiittää kaikkia maanomistajia, jotka ovat mahdollistaneet hankkeen ja toivottaa teille kaikille miellyttäviä vaellusretkiä!